Kalmarilla liikutamme hyödykkeitä kriittisissä toimitusketjuissa maailmanlaajuisesti. Kestävän materiaalien käsittelyn edelläkävijänä olemme asettaneet tavoitteemme nettonollapäästöjen mukaisesti. Meitä ohjaavat tiimityö, innovointi ja vastuunotto tulosten saavuttamiseksi. Globaali läsnäolomme ja paikallinen asiakastuntemuksemme tekevät menestyksestämme asiakaslähtöistä, varmistaen, että asiakkaidemme tarpeet ohjaavat päivittäistä työtämme. Olemme sitoutuneet kunnioittamaan toisiamme ja edistämään monimuotoista kulttuuria, jossa kaikki äänet tulevat kuulluiksi. Lupauksemme on: ”Making every move count”.
Tule mukaan ja vie urasi seuraavalle tasolle
Etsimme kesäksi ostaja-harjoittelijaa Tampereen toimipisteeseemme Ruskossa. Projektiostossa hankimme komponentteja, materiaaleja ja palveluita tuotannon sekä projektien tarpeisiin. Toimintaympäristömme on kansainvälinen ja projektiluonteinen, joten pääset heti mukaan monipuolisiin tehtäviin ja näkemään kokonaiskuvan Kalmarin toiminnasta.
Kesäharjoittelijana tuet tiimiämme ostotilauksissa, aikataulujen selvittämisessä ja dokumentaation välittämisessä. Osallistut myös mahdollisten ongelmien ratkaisuun sekä päivittäiseen yhteydenpitoon toimittajien ja sisäisten sidosryhmien, kuten hankinnan, suunnittelun, logistiikan ja projektihenkilöstön kanssa. Kommunikointikieli on pääsääntöisesti suomi ja englanti.
Kesän aikana toimit myös tiimin jäsenten tukena ja kesälomasesongin aikana heidän kesälomatuuraajana. Saat käytännönläheisen perehdytyksen tiimiltä ja tutustut samalla laajemmin Kalmarin toimintoihin ja tuotteisiin.
Kesätyöjakso sijoittuu lähtökohtaisesti touko–elokuulle, ja tarkemmasta aikataulusta sovitaan yhdessä esihenkilön kanssa. Osittainen etätyöskentely voi olla mahdollista harjoittelujakson aikana, kun työskentely on itsenäistä ja turvallista, noudattaen Kalmarin etätyöohjeita ja suosituksia.
Työtehtäviisi kuuluu muun muassa:
- Ostotilausten tekeminen: Laadit ja seuraat tilauksia sekä varmistat, että asiakkaiden ja projektien tarpeet täyttyvät ajallaan.
- Tilausvahvistusten seuranta ja toimittajaviestintä: Kommunikoit aktiivisesti toimittajien kanssa suomeksi ja englanniksi varmistaen tilausten oikeellisuuden ja toimitusten aikataulun.
- Dokumenttien ja aikataulujen selvittäminen: Työskentelet tiiviissä yhteistyössä suunnittelun, logistiikan ja projektihenkilöstön kanssa varmistaen, että tarvittavat dokumentit ja piirustukset ovat ajan tasalla.
- Toimitusten seuranta ja raportointi: Seuraat toimituksia aktiivisesti ja raportoit säännöllisesti tiimille varmistaen sujuvan projektitoiminnan.
Mitä tarjoamme sinulle:
“Kun otat itse aloitteen, esihenkilöt tukevat seuraavaa askeltasi. Mahdollisuus on aito.”
- Todelliset palkitsemiset: Kiinteä kuukausipalkka, joka määräytyy suoritetuista opintopisteistä, sekä Edenred-lounasetu, joka tukee päivittäistä hyvinvointiasi.
- Turvallisuus, joka vie meitä eteenpäin: Rakenna uraasi yrityksessä, jonka turvallisuuskulttuuri on ollut keskiössä jo 1940-luvulta lähtien. Ääntäsi kuunnellaan, ja tuemme aktiivisesti ammatillista kasvuasi ja kehitystäsi.
- Ihmiset, jotka liikkuvat yhdessä: Avoin ja yhteistyöhön kannustava kulttuuri mahdollistaa verkostoitumisen globaalien kollegoiden ja muiden harjoittelijoiden kanssa.
- Merkitys ja vaikutus: Työsi tukee projektien ja tuotannon sujuvuutta, ja näet konkreettisesti panoksesi vaikutuksen yrityksen toimintaan.
Liity osaksi globaalia verkostoamme, jossa työskentelee yli 5 200 ammattilaista 120+ maassa, ja jossa työsi tukee älykkäämpiä, turvallisempia ja kestävämpiä ratkaisuja maailmanlaajuisesti.
Toivomme sinulta:
- Akateminen tai tekninen tausta: Opiskelet teknistä tai kaupallista alaa (1–4 vuotta) tai olet vastavalmistunut.
- Reipas ja oma-aloitteinen asenne: Otat vastuuta, ratkaiset ongelmia itsenäisesti ja olet valmis oppimaan uutta.
- Vastuullisuus ja tarkkuus: Suhtaudut tehtäviin huolellisesti ja noudatat sovittuja aikatauluja.
- Kommunikointitaidot: Osaat työskennellä tehokkaasti tiimissä ja viestiä sujuvasti suomeksi sekä riittävästi englanniksi.
- Aikaisempi kokemus: Kokemus ostotoimesta tai ERP-järjestelmistä (esim. SAP) katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollista.
Olisiko tämä sinun seuraava kesätyöpaikkasi?
Jos olet innostunut tästä mahdollisuudesta, lähetä hakemuksesi CV:si kanssa mahdollisimman pian, viimeistään 8.2.2026! Haastatteluita pidetään jo hakuaikana ja paikka täytetään mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ota yhteyttä Jarkko Huhtalaan, Senior Sourcing Manageriin, 12.1. klo 13.00–15.00 tai 15.1. klo 13.00–15.00, puh. 020 777 5000.
#Teknokesä
Kalmar lyhyesti
Kalmar (Nasdaq Helsinki: KALMAR) liikuttaa hyödykkeitä kriittisissä toimitusketjuissa maailmanlaajuisesti, ja sen visiona on olla edelläkävijä kestävän materiaalien käsittelyn laitteissa ja palveluissa. Yhtiö tarjoaa laajan valikoiman uraauurtavia raskaiden materiaalien käsittelylaitteita ja palveluja satamille ja terminaaleille, jakelukeskuksille, valmistavalle teollisuudelle ja raskaan logistiikan tarpeisiin. Kalmar toimii maailmanlaajuisesti yli 120 maassa ja työllistää noin 5 200 henkilöä. Kalmarin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, Suomessa. Vuonna 2024 yhtiön liikevaihto oli yhteensä noin 1,7 miljardia euroa.